Lauran matka leijasurffaajaksi

Henkilöhaastattelussa – Laura – Oppilaamme kesältä 2021

Kuka olet ja mistä tulet?

Moikka, olen Laura ja tulen Helsingistä. Iältäni olen nippanappa kolmenkympin paremmalla puolella.

Milloin ja miten sait kipinän leijasurffauksen aloittamiseen?

Näin aikoinaan jollain ulkomaanmatkalla leijasurffaajia ja homma näytti juuri niin siistiltä, että sitä olisi pakko päästä kokeilemaan. Kävinkin yhdellä ulkomaan reissulla jo kysymässä kurssipaikkaa, mutta minulla loppuivat silloin lomapäivät kesken, joten sillä kertaa homma sai jäädä.

Entä mikä sai sinut lopulta aloittamaan kurssin?

Olin viime kesänä, Helsingissä Kallvikin rannassa, viettämässä perus biitsipäivää, kun näin siellä leijasurffaajia ja tajusin, että lajiahan voi harrastaa myös suomessa. Siitä sitten puhelin kätöseen ja googlettamaan. Sieltä sitten löysin Leijasurffaus.fi kurssit sekä lisää tietoa lajin aloittamisesta.

Mikä on ollut tähän mennessä helpointa lajissa?

Innostuksen kasvattaminen, Laura sanoo nauraen. Eli vaikka mulla alkuinnostus oli jo suhteellisen korkea, niin oppimisen myötä
innostus lajia kohtaan vain kasvaa joka kerta.

Entä vaikeinta?

Olla kärsivällinen. Olen luonteeltani sellainen, että haluaisin osata kaiken heti. Erityisesti vesistartin oppiminen vaatii hermoja, mutta onneksi nyt talvella saadut kokemukset lumilaudan kanssa kasvattavat uskoa omaan onnistumiseen myös vedessä.

Kun nyt vertaat sinulla ennen kurssia olleita odotuksia ja kurssin jälkeistä todellisuutta lajin aloituksen suhteen, niin mitä nousee päällimmäisenä mieleen?

Hmm.. ehkä mä kuitenkin sanoisin, että mun odotukset on olleet suhteellisen realistisia siitä minkä verran lajin opettelu ottaa aikaa. 

Toisaalta se on tullut hieman yllätyksenä, että eri kerrat on aina erilaisia. Välillä tuntuu, että kehityksessä mennään eteenpäin oikein kunnolla ja seuraavalla kerralla voikin tulla hieman pakkia. Täytyy myöntää, että sen käsittely saattaa silloin tällöin ottaa pattiin.

Onko jokin asia lajin oppimiseen liittyen päässyt oikein todella yllättämään positiivisesti tai negatiivisesti?

No positiivisesti yllätti tavallaan se miten ne opit uppoavat selkäytimeen kurssipäivien välillä. Eli kehitystä voi siis tapahtua suht nopeastikin vaikka itse kurssin aikana välillä tuntui, että ”Mites tää nyt tälleen…”

Aloitit lajin opettelun kesällä, mikä motivoi siirtymään lumelle talvella?

Mulle talvilajit on tutumpia Olen lautaillut paljon ja kun mulla oli jo lautakamat valmiina niin tottakai. Ja lajin harrastaminen talvella on huomattavasti helpompaa lähiseudulla. Eli aina ei tarvitse lähteä ajamaan esim. hankoon 2h suuntaansa.

 Ehkä juuri isoin syy talviharrastukseen on se, että aloittelijan kannalta mahdollisia harrastuspaikkoja löytyy paljon enemmän ja lähempää.

Mikä on parasta lajissa?

Mun mielestä se on se, että se saa mut innostumaan. 

Sitten kun lähdet ajamaan, niin saat todellakin ajatukset täysin muualle, se on tosi vapauttavaa. Mikä myös on ollut tosi kivaa huomata on lajin yhteisöllisyys. Eli tää porukka. Kaikkien kanssa on kiva jutella ja apua saa aina kun on tarve. Välillä voi mennä moikkaamaan tuttuja kävelylenkin yhteydessä vaikkei itse lähtisikään ajamaan.

Entä ärsyttävintä?

Ööö… Hirvee kamamäärä – Laura vastaa nauraen.  Vaikkei mulla ole kuin yksi leija, niin kerrostaloasujan kannalta sekin voi joskus tuntua aika tilaa vievältä. Varsinkin kuivaustilan puute kotona ottaa välillä päähän. Ja yks on toi rantojen etäisyys kotoa, eli kesällä on aina se lähteminen, vaikka perillä sitten onkin kivaa. 

Myös säätilan vaihtelut voi aiheuttaa harmituksia, kun säässä tapahtuu muutoksia juuri silloin kun olisi itsellä
mahdollisuus lähteä vesille tai lumelle.

Mitä odotat tulevalta kesältä?

Ja taas tulee naurua… Vesistartin onnistumisia. Mulla on siis vesistartti nyt heti alkukaudesta työn alla ja sitten tietysti yleistä kehittymistä lajin parissa. Joka kerta kuitenkin oppii aina jotain uutta. Ja lopuksi tietysti hyvä määrää ajopäiviä vesillä.

Millaisilla välineillä harrastat nykyisin?

Mulla on tällä hetkellä yksi leija, Eleveight RS 10m2. Lautaa mulla ei vesille vielä ole joten se tulee hankittavaksi tai sitten vuokraan laudan silloin kun menen vesille. Ja talvella menen tietysti lumilaudalla.

Mitä haluaisit sanoa niille, jotka miettivät lajin harrastamisen aloitusta?

Voi vitsi, mitähän tähän sanois. Jos oot vähänkään miettiny, niin ehdottomasti kokeilemaan. Ja leijasurffaus.fi kokeilupäivät oli muuten hyvä juttu, kun silloin pääsi testaamaan harkkaleijaa ja sai vähän tuntumaa siitä millainen leija on käsitellä. Siis suosittelen lämpimästi lajia kaikille. 

Ja lajinhan voi aloittaa myös lähes minkä ikäisenä tahansa. Myöskään koko ei ole esteenä, kun leijoja on niin monen kokoisia.

Lisää luettavaa

Koukussa tuuleen

Tilaamalla uutiskirjeemme olet aina etujoukoissa kun tiedotamme uutuksistamme, vaihdokeistamme sekä muista mielenkiintoisista lajiin liittyvistä asioista ja tulevista tarjouksista uutiskirjeen tilaajille…