Spottiesittely – Tulliniemi

Share your passion

Hangon Legendaarinen leijasurffausmesta

Kun itätuuli alkaa puhaltaa yli 10m/sek alkaa Tulliniemi tai “Tullari” täyttymään leijasurffareista (ja muistakin surffareista), eikä syyttä. Tullarissa on aika yleistä, että tuuli nousee helposti yllättävänkin kovaksi juuri itätuulella. Ei ole poikkeuksellista, että ennusteet ovat alle 10 m/s mittareiden kuitenkin kivutessa 15 m/s tai jopa korkeampiin keskituuliin. Huomioitavaa tälle spotille on, että Tulliniemen sääaseman mittari on poikkeuksellisen korkealla (yli 30 m).

Tällä kertaa vuorossa siis Tullarin ranta, joka on ehkä se Suomen legendaarisin surffiranta kaikille lajeille ja varsinkin kovemmalla itäkelillä tunnettu aaltospotti. Rantaa riittää kokonaisuudessaan hieman alle kaksi kilometriä. Itäpäädyssä käyttöä rajoittaa yleinen uimaranta ja länsipäädyssä tullin alue, jonne joku voi joskus “vahingossa” “ajautua”. Aiemmin heikkohermoisia surffareita piinattiin nudistialueella rannan keskivaiheilla, mutta tämä alue on nyt poistunut kyseisestä käytöstä. Satunnaisia vilahduksia saattaa kuitenkin vielä esiintyä kyseisellä rantaosuudella, joten pitäkää silmät vesillä ettei tule härsimisiä.

Rannalle on tehty viimevuosina pitkospuita dyynialueelle. Käytä näitä kulkiessasi! Pitkospuille pääset kahvilalta portaita rantaan tai hieman pidemmältä rantametsikön välistä.

Saapuminen spotille

Aja Esplanadin länsipäähän, käänny Esplanaadin päästä vasemmalle, Pohjoiselle Pallbontielle, ja melkein heti oikealle radan yli Tulliniemen rannan parkkipaikalle. Jos rantaparkissa ei ole tilaa, auton voi jättää vaihtoehtoisesti Esplanaadin tien päässä olevalle Tulliniemen asfaltoidulle pysäköintialueelle.

Parkkipaikka

Parkkipaikkoja löytyy rajallisesti rannan välittömästä läheisyydestä molemmin puolin kahvilaa sekä vilkkaampaan aikaan voit käyttää myös vähän pidemmällä olevaa asfalttiparkkia, josta pääset kuitenkin kätevästi oikaisemaan rannalle.

Ranta-alue

Yleisellä uimarannalla heti kahvilan alapuolella on surffaaminen ja leijan rikaaminen kielletty. Alue on merkattu ja löydät kartan myös rannan infotaululta. Itätuulella rikaaminen on järkevämpää tehdä hieman lännempänä yleiseltä uimarannalta (väylämerkiltä alkaen) tasaisemman tuulen vuoksi.

Rannan profiili sallii leijan nostamisen vedestä ja tämä onkin aina suositeltavaa sen ollessa tuulen puolesta mahdollista. Huomioi kuitenkin mahdollinen levätilanne. Vedesirajasta pääset parhaimmillaan noin 30 m ennen kuin vesi syvenee liikaa. Tämä vaihtelee kuitenkin vuosittain pohjanmuodon ja lisäksi vedenkorkeuden mukaan.

Rannan länsipäässä on tullin alue, joka on erotettu aidalla. Aidan jälkeen ei tulisi rantautua, vaikka joskus näin voikin käydä 🙂 Länsipään alue on monesti tuulen ja aaltojen puolesta spotin paras paikka mm. hypyille. Välillä spotilla tuuleen vaikuttaa satamasta lähtevät rahtialukset, muista ainakin väistää näitä isompia vesikulkuneuvoja. Varovaisuutta kannattaa noudattaa myös hyppiessä, ettei hypystä tule “kananlentoa” rahtialuksen aiheuttaman turbulenssin takia. Varmuudeksi kannattaa ajaa reilusti sivumpaan tai jopa rantaan siksi aikaa, että alus on päässyt pidemmälle satamasta.

Kovemmalla tuulella rantaan lyövät aallot ovat suurempia kuin mihin olet ehkä tottunut Hangon muilla rannoilla.

Varottavaa

Rannalla: Älä laske leijaa kaisloihin vaan hiekka-alueelle – leijan puhkeamisvaara. Jos joudut kävelemään takaisin rannan länsipäästä “walk of shame” on tossut suositeltavat pitää jalassa – useissa kohdissa ranta on pikkukiveä.
Vesillä: Vesillä ei ole kiviä – tulliniemen keskisyvyys on kymmeniä metrejä. Huomioi kuitenkin vesialueen keskivaiheilla ajaessasi merimerkit, ettet aja naruja niihin.

Palvelut

Rannalta löytyy kahvila.

Ainakin uimakaudella käytössä on yleiset pukukopit ja bajamaja. Jätepisteet löytyvät kahvilan parkkipaikalta.

Näet realiaikaisen tuulitilanteen ja ennusteen rannalle täältä.

KOMMENTOI JUTTUA
Kitesurfing Finland - telegram ryhmä. Koko Suomen yhteinen leijasurffareiden chattiryhmä.
LISÄÄ LUETTAVAA

Koukussa tuuleen

Tilaamalla uutiskirjeemme olet aina etujoukoissa kun tiedotamme uutuksistamme, vaihdokeistamme sekä muista mielenkiintoisista lajiin liittyvistä asioista ja tulevista tarjouksista uutiskirjeen tilaajille…