KiteLife WKND 2023

Share your passion

KiteLife WKND 2023

Nyt jo kaksivuotiaaksi ehtinyt KiteLife WKND -tapahtuma sai jälleen kuhinaa aikaiseksi lajin harrastajien keskuudessa. Meille järjestäjille oli ilo nähdä uusia kasvoja kilpailussa, ja saimme myös uuden “Suomen parhaan leijasurffarin” 

Mistä tässä kilpailussa on sitten kyse? Lyhyesti sanottuna etsimme Suomen parasta leijasurffaajaa, joka taitaa niin rata-ajon kuin hypytkin, eli kilpailun Overall voittaja kruunataan kyseisellä tittelillä. Tänäkin vuonna kilpailu järjestettiin JAM-tyyppisesti, eli kilpailijoilla on määrätty aikaikkuna, jonka sisällä kilpailijan tulee tehdä suorituksensa vesillä. Kilpailijat saivat vapaasti valita millaisilla leijoilla ja laudoilla he suorituksensa tekivät, joten tänä vuonna näimme ratakisassa myös foileja mukana.

Kilpailuviikonloppu meni hieman kuten edellinenkin vuosi, sillä erotuksella että nyt emme saaneet sadetta niskaamme ja suorituspaikka vaihtui tapahtumaa ystävällisesti tukevan Camping Silversandin rannasta Tulliniemeen, vallitsevien tuuliolosuhteiden vuoksi. Itse kilpailupäivä siirtyi taas kerran lauantailta sunnuntaille ja kisapäivänä sääjumalat suosivatkin meitä reippaalla tuulella ja auringonpaisteella.

Iso kiitos jälleen kerran tapahtumaa tukeneille sponsoreillemme. CrazyFly, Best Caravan, The Surfr App, RipCurl, Bio Steel, Skipperi, Camping Silversand sekä SPLL Kitejaosto.

Osallistujat

Tänä vuonna näimme kilpailussa paljon “uusia naamoja” ja osallistujamääräkin kasvoi muutamalla kilpailijalla. Mikä oli myös hienoa nähdä, oli se, että osa kilpailijoista oli selkeästi tullut ylittämään itsensä ja ottamaan osaa tapahtumaan, ei niinkään voittamaan kilpailua. Tuo on sitä oikeaa leijasurffari asennetta. Peukut kaikille näille osallistujille.

Yritimme saada myös Nooraa paikalle viimevuoden tapaan, mutta hänen treeni- ja kisakalenterinsa ei antanut myöten tänä vuonna, mikä oli sinänsä harmillista, kun olisi ollut mahtavaa saada hänet ajamaan pohja-aika ratakisaan, jota osallistujat olisivat voineet yrittää tavoitella.

Kilpailuun ilmoittautuneet

Kilpailupäivä

Aurinko ja nouseva tuuli tervehti kilpailijoita sunnuntaina heti aamusta ja aamupalalla Camping Silversandissa olikin aistittavissa hyvää kihelmöintiä ilmassa, kun kilpailijat pistivät pöperöä ääntä kohti. Seuraavaksi olikin vuorossa kipparikokous, johon osa osallistujista tuli mukaan etänä. 

Tämä etämahdollisuus tullaan todennäköisesti muuten poistamaan ensivuoden kipparikokouksesta, sillä tästä aiheutui hieman hämminkiä ja sen johdosta ainakin yksi kilpailija ei saanut Surfr-aplikaatiotansa toimimaan ja joutui jättäytymään kilpailusta pois. Tämä aiheutti myös muutoksen itse kilpailuaikaan, sillä osa etänä osallistujista olisi saanut muutoin aikaedun suoritusten tekemiseen.

Skipperi ja tapahtuman kuvaaminen vesiltä

Kun kipparikokous oli ohitse, olikin aika alkaa siirtymään suorituspaikalle Tulliniemen rantaan. Itse en ollut rannalla paikalla, vaan lähdin hakemaan sponsorimme Skipperin tarjoamaa turvavenettä (joka ei onneksi joutunut tositoimiin) Hangon itäsatamasta, matkalla nappasin vielä avustajan käyttelemään Go-Pro kameraa vesillä, kiitos Sari Front vielä kuvausavusta.

Mikä oli mukavaa kilpailijoiden osalta, niin osa tuli suorittamaan hyppyjä veneen läheisyyteen, josta saimmekin kivaa kuvamateriaalia, jota voitte katsoa alta. GoPro ei vain oikein kuvaa kovin kaukaa, joten kuvamateriaalia on jouduttu jälkikäteen zoomailemaan ja se aiheuttaa hieman epätarkkuutta kuvan laadussa, mutta itse asiasta saa kyllä hyvin kuvan.

Vesillä

Parhaimmat tuulet olivat jälleen hieman ulompana rannasta Tullarin länsipään tienoilla, jossa suurin osa kilpailijoista suorittikin hyppynsä. Ratakilpailu taas kiersi Tullarin itäosassa, jossa oli välillä kiitettävän kokoista aaltoa lisäämässä haastetta ajamiseen. Korkeimmat aallot olivat varmasti noin 1,5 m, sillä veneessä ollessamme jouduin muutaman kerran nousemaan suoraksi seisomaan nähdäkseni aallon harjan ylitse. Harmillisesti emme saaneet ratakilpailusta kunnon kuvamateriaalia, sillä suoritukset olivat niin “hajallaan” aikaikkunassa. Olisi ollut kiva saada myös tästä osasta kilpailua materiaalia jälkipolville todisteeksi.
Ensi vuodelle kilpailijoille muistutukseksi. Tulkaa suorittamaan hyppyjä veneen lähelle, niin saamme teistä parempaa kuvamateriaalia.

Kilpailun suorituksia hyppyjen osalta pystyi reaaliaikaisesti seuraamaan Surfr-aplikaatiosta ja tätä osa kilpailijoista käyttikin hyödyksi suorituspaikkaa ja hetkeä suunnitellessaan.

Foililla pääsee kovaa

Ratakilpailun voitto menikin odotetusti foilaajalle, Mikko Toivoselle ajalla 13min 59sek. Toiselle sijalle tuli myös foili, Joni Sarola ajalla 16min 35sek. Kolmas sija ratakilpailussa meni Juuso Valtoselle, viimevuoden Overall-kilpailun voittajalle, ajalla 16min 40sek. Tämä aika tehtiin tosin twintipillä ja ansaitseekin siksi vielä tässä erityisen kunniamaininnan.

Pyrimme muuten saamaan seuraavaan uutiskirjeeseen henkilöhaastatteluun tämän vuotisen Overall-kilpailun voittajan Joni Sarolan, sekä sitä seuraavaan uutiskirjeeseen ratakilpailun voittajan, Mikko Toivosen henkilöhaastattelun.

Korkeammalle, pidemmälle ja pisimpään

Hyppykilpailussa nähtiin tänä vuonna todella upeita suorituksia, sekä kauempana vesillä että lähempänä rantaa. Hyppyjen korkeudessa kilpailu oli tasaisempaa kärkipaikan vaihtuessa kilpailun aikana useampaan otteeseen. 

Jännitystä piisasikin aivan suoritusajan loppuminuuteille, jolloin viimevuoden voittaja, Leijasurffauksen tiimikuski – Juuso Valtonen, otti vielä 60cm kaulan kilpailun korkeimmassa hypyssä (tulos 12,11m) toiseksi (tulos 11,51m) tulleeseen Joni Sarolaan. Kolmannen paikan nappasi Joonatan Hämäläinen (tulos 10,42m). Neljäs ja viides sija tulivat myös yli kymmenen metrin hypyillä ja niistä vastasivat Mikael Maung (tulos 10,20m) sekä Markus van der Ende (tulos 10,18m).

Hyppyjen pituudessa nähtiin kovin suoritus, 69 metriä!!!, rannan läheisyydessä ja siitä kohistiin jo rannalla heti hypyn jälkeen, mutta myös palkintojen jaossa. Harmi että tästä emme saaneet kuvamateriaalia. Pisimmästä hypystä tällä kertaa vastasi Joonatan Hämäläinen. Toiseksi pituudessa tuli Joni Sarola tuloksella 63 metriä ja kolmanneksi Lorenzo Dotson Smith tuloksella 56 metriä.
Lorenzo suoritti paljon hyppyjä veneen läheisyydessä vesillä, ja täytyy sanoa että 56 metriäkin näyttää todella todella pitkältä, kun sen läheltä näkee.

Hangtime eli hypyn lentoaika oli hypyissä kolmantena kategoriana ja tässä ylivoimaisen voiton vei Juuso Valtonen leijuen ilmassa 9,87 sekuntia!!! Se on jo pitkä aika. Toiseksi tuli Lauri Vainio ajalla 7,60 sekuntia ja kolmanneksi Joonatan Hämäläinen ajalla 7,1 sekuntia ja kolmanneksi.

Hypyistä täytyy antaa vielä erityismaininta. Overall-kilpailuun laskettiin hyppääjän kolmen korkeimman hypyn keskiarvo, ja tässä nähtiin hypyissä neljänneksi tulleella Mikael Maungilla huikean tasainen suoritus, kaikkien kolmen hypyn ollessa 20cm sisällä toisistaan (10,00m / 10,10m ja 10,20m).

Overall ja Suomen paras leijasurffaaja 2023

Kuten jo aluksi kerroimme, niin tänä vuonna saimme uuden nimen Suomen leijasurffauksen historiaan. Overall-kilpailu oli todella tasainen kärkikaksikon osalta, piste-eron ollessa vain 2 pistettä.

Tulokset

1. Joni Sarola – tulos 33 pistettä
2. Juuso Valtonen – tulos 31 pistettä
3. Joonatan Hämäläinen – tulos 26 pistettä
4. Mikko Toivonen – tulos 20 pistettä
5. Lauri Vainio – tulos 18 pistettä

Kaikki tulokset

PlaceNameTimePoints
1Mikko Toivonen13,5920
2Joni Sarola16,3518
3Juuso Valtonen16,416
4Lauri Vainio16,4214
5Ville Viitanen17,3812
6Joonatan Hämäläinen20,2610
7Janne Kotikangas20,278
8Mikael Maung21,226
9Tim de Maziere21,394
10Mika Rastas23,382
11Markus van der Ende24,070
12Sami-Ville Markkula28,260
13Jani Havunen31,020
14Lorenzo Dotson Smith0
15Tapio Hinkkanen0
16Joona Ryynänen0
17Timo Virtanen0
PlaceNameHeightPoints
1Juuso Valtonen12,1110
2Joni Sarola11,519
3Joonatan Hämäläinen10,428
4Mikael Maung10,207
5Markus van der Ende10,186
6Lorenzo Dotson Smith9,255
7Janne Kotikangas9,144
8Tapio Hinkkanen8,893
9Tim de Maziere8,522
10Ville Viitanen7,381
11Mikko Toivonen7,290
12Mika Rastas7,230
13Lauri Vainio6,800
14Jani Havunen5,500
15Sami-Ville Markkula5,220
16Joona Ryynänen – 0
17Timo Virtanen – 0
PlaceNameLenght /m.Points
1Joonatan Hämäläinen695
2Joni Sarola634
3Lorenzo Dotson Smith563
4Markus van der Ende522
5Tim de Maziere511
6Mikael Maung490
7Juuso Valtonen470
8Ville Viitanen430
9Tapio Hinkkanen410
10Janne Kotikangas390
11Lauri Vainio370
12Mika Rastas350
13Sami-Ville Markkula350
14Jani Havunen340
15Mikko Toivonen280
16Joona Ryynänen0
17Timo Virtanen0
PlaceNameTime / sec.Points
1Juuso Valtonen9,875
2Lauri Vainio7,604
3Joonatan Hämäläinen7,103
4Joni Sarola6,902
5Lorenzo Dotson Smith6,581
6Mikael Maung6,300
7Tim de Maziere6,100
8Markus van der Ende6,030
9Janne Kotikangas6,000
10Ville Viitanen5,930
11Tapio Hinkkanen5,730
12Mika Rastas5,300
13Jani Havunen5,200
14Mikko Toivonen5,030
15Sami-Ville Markkula4,370
16Joona Ryynänen0
17Timo Virtanen0
Overall placeNamePoints
1Joni Sarola33
2Juuso Valtonen31
3Joonatan Hämäläinen26
4Mikko Toivonen20
5Lauri Vainio18
6Mikael Maung13
7Ville Viitanen13
8Janne Kotikangas12
9Lorenzo Dotson Smith9
10Markus van der Ende8
11Tim de Maziere7
12Tapio Hinkkanen3
13Mika Rastas2
14Jani Havunen0
15Sami-Ville Markkula0
16Joona Ryynänen0
17Timo Virtanen0

Draaman tynkää palkintojen jaossa

Eipä tapahtuma täysin ilman kommelluksia sujunut. Aina pitää jotain sattua, että saadaan vähän härsimistä aikaiseksi, jos ei vesillä niin sitten maissa. Jouduimme korjaamaan tuloksia jälkikäteen overall kilpailun osalta, sillä kilpailujen virallinen tuloslaskenta meni sekaisin Windowsin alkaessa päivittämään itseään kesken kaiken. Tästä johtuen videolla overall palkintojen jaossa Mikko Toivonen on virheellisesti sijalla 3, kun korjatussa pistelaskennassa 3 sija kuuluu oikeutetusti Joonatan Hämäläiselle.
Kehitämme pistelaskusysteemiä ensi vuoteen, jotta tällaista ei vahingossakaan pääse tapahtumaan.

Palkintojenjaon jälkeen keskustelimme vielä lajin tulevaisuudesta sekä monista muista lajiin ja sen ympärille liittyvistä asioista kilpailijoiden kanssa ja totesimme, että vielä on paljon tehtävää lajin eteenpäin viemiseksi Suomessa.

Heti tapahtuman jälkeen me Leijasurffauksella aloimme jo suunnittelemaan KiteLife WKND 2024 tapahtumaa. Tähän tapahtumaan onkin odotettavissa uusi tai ehkä jopa uusia kilpaluokkia, mutta tästä kerromme lisää myöhemmin.

Iso kiitos vielä kaikille osallistujille!
Nähdään rannoilla ja ensi vuonna KiteLife WKND 2024 – tapahtumassa.

KOMMENTOI JUTTUA
Kitesurfing Finland - telegram ryhmä. Koko Suomen yhteinen leijasurffareiden chattiryhmä.
LISÄÄ LUETTAVAA

Koukussa tuuleen

Tilaamalla uutiskirjeemme olet aina etujoukoissa kun tiedotamme uutuksistamme, vaihdokeistamme sekä muista mielenkiintoisista lajiin liittyvistä asioista ja tulevista tarjouksista uutiskirjeen tilaajille…