Share your passion

Rakkaudesta lajiin

Kite Life WKND-tapahtuma sai alkunsa joskus marraskuussa 2021 kun ”Jusa” ylipuhui Joonaksen, että nyt järjestetään kesällä leijasurffauskilpailut. Ensin alettiin miettimään, että mitähän kaikkea sitä pitää ottaa huomioon, kun kisoja järjestetään. Ohjelma, luvat, yms. yms… ja alettiin pistämään asioita paperille.
Alkukevääseen mennessä tapahtuma oli saanut paperilla muotonsa ja sen piti olla hieman toisen näköinen, kun siitä loppupeleissä tuli.

Hieman päänvaivaa aiheutui poliisin lupayksikön tavoittamisesta. Soittelin eri paikkoihin ja pyysin heitä yhdistämään minua oikealle henkilölle, että saamme keskusteltua tarvittavista luvista. Helmi- Huhtikuun ajan soittelimme viranomaistahoille kerran viikossa ja aina kun he yrittivät yhdistää ”oikealle” henkilölle, ei siellä vastattu. Loppupeleissä Jusalla alkoi jo käpy hiillostua ja pienoisen jankkaamisen jälkeen poliisin vaihteenhoitaja yhdistikin jo jollekin hieman korkeammalle pampulle. Kun tilanne oli selitetty ja saatu asianmukaiset anteeksipyynnöt aloimme selvittämään tarvittavia lupia ja muita huomioon otettavia seikkoja. 

Lopputuloksena oli, että JAM-tyyppiseen kisatapahtumaan ei tarvittu viranomaisilta lupia, ilmoituksia eikä sinne olisi tarvittu edes turvavenettä. Me kun leijasurffauksella mennään kuitenkin aina turvallisuus edellä, niin päätimme että vene pitää saada.

Viime hetken muutoksia

Suunnitelmissa oli tapahtuma, jossa olisi ollut myös juontaja ja musiikkia rannalla sekä illalla rantaravintolan puolella, mutta juontaja/dj:n viime hetkellä perhepiirissä tapahtunut kuolemantapaus kaatoi sitten tämän idean, ja kun tilalle ei saatu hankittua enää niin lyhyessä ajassa toista alan osaajaa niin jouduimme olemaan ilman.

Onneksi sentään saimme Noora Ruskolan paikan päälle lauantaina kertomaan leijasurffauksesta olympialajina. Nooran piti ajaa ratakilpailuun muille rikottavaksi oma aikansa mutta sään vuoksi kilpailun siirtyessä sunnuntaille ei tämä toteutunut, sillä kiireisen neidon matka jatkui jo sunnuntaina ulkomaille harjoitusleirille eikä Finnair yrityksistä huolimatta suostunut vaihtamaan lentoa myöhemmäksi. Onneksi Noora ehti käydä näyttämässä vauhtiaan 4TT:n rannalla lauantaina. Ja olihan se hurjaa menoa.

Voit muuten lukea Nooran henkilöhaastattelun tästä linkistä.
Kilpailu itsessään toteutui juuri suunnitelmien mukaisesti, paria pientä muutosta mainitsematta, jotka eivät itse kilpailuun vaikuttaneet.

SPONSORIT

Tämän jälkeen alkoi palkintosponsorien hankkiminen ja onneksi löysimme ensiyrittämällä juuri ne sponsorit, jotka halusimmekin. Muutama soitto ja oikeat henkilöt olivatkin jo langan päässä.

CrazyFly, joka toimi kilpailun pääsponsorina oli luonnollinen valinta, koska toimimme heidän kanssansa jo muutenkin tiiviissä yhteistyössä. Heiltä saimme hyviä vinkkejä ja linkkejä muualle. Crazyfly (jos et vielä tiedä) on eurooppalainen lauta- ja leijavalmistaja, jonka tuotteilla on markkinoiden parhaat takuut. Demoleijat olivatkin erittäin kovassa käytössä ja keräsivät paljon kehuja. Taisipa kilpailun korkein tai pisin hyppykin tulla nimenomaan Crayflyn Hyperillä.

BestCaravan, joka sponsoroi kilpailun overall-luokan 1-palkinnon, oli innolla mukana, kun kerroin heille hieman lajista ja siitä, kuinka harrastajat liikkuvat ympäri suomea eri spoteilla kesäisin. Ja onhan monella harrastajalla jo camperi tai matkailuauto allaan. Isoin yllätys oli, kun menin hakemaan heidän sponsoroimaa kisatoimistoautoa ja he muuttivatkin pidennetyn viikonlopun koko viikon mittaiseksi valinnaisesti camperin tai asuntoauton käyttöoikeudeksi. Super kiitos BEST CARAVANILLE!

SUUNTO oli sponsoreista ainoa, joka ei vielä siinä vaiheessa ollut ajatellut leijasurffaajien olevan heille iso kohderyhmä, noin maailmanlaajuisesti, mutta kun kerroin heille, miten heidän kellojaan käytetään lajin piirissä, olivat he heti mukana. Sieltäkin tuli mukava yllätys, kun menin hakemaan kelloja. He olivat myös korottaneet palkinnon tasoa sovitusta. Kun kurkkasin palkintolaatikkoon siellä olikin SUUNTO9 kellot ja nämä olivat aivan toista luokkaa palkintoina mistä oli sovittu. Eli tästäkin super kiitokset SUUNNOLLE.

RIP CURL on myös yhteistyökumppanimme jo pitkältä ajalta ja siksi se oli luonnollinen valinta sponsoriksi. Ripin tuotteet ovat kaikkien tuntemat ja laadukkaat, joten yksi soitto sinne ja he olivat innolla mukana tukemassa tapahtumaa.

ASENNE on jo pitkään toiminut surffipuolella ja vuosikausien ystävyys heidän kanssaan oli myös selkeän valinnan peruste.  Valitettavasti Asenteen edustajat eivät itse pääseet paikalle, joten jouduimme viimehetkessä muuttamaan palkinnot lahjakorteiksi.

Everyday Adventures Oy toimi tapahtuman virallisena kuvaajana. 
Tom, joka hääri kameran kanssa veneessä ja veneen ulkopuolella on erikoistunut retki-, urheilu- ja seikkailuhenkisin kuviin. Tom on joskus myös itse leijasurffaillut, joten se tuo vielä lisää osaamista juuri meidän lajimme kuvaamiseen.

Tulemme tarjoamaan Tomin kanssa tulevaisuudessa kuvaussessioita leijasurffareille. Joten kannattaa pysyä kuulolla, jos haluat itsestäsi ikimuistoisia action kuvia. Halutessasi voit myös buukata hänet kuvaamaan ympäri suomea.

Tästä linkistä (https://www.dropbox.com/sh/8nrfywbz6flfn3r/AAA1XzaAnTMmVKfy_Q_86kkia?dl=0) pääsette katsomaan kuvia.
Halutessasi voit käyttää kuvia sosiaalisessa mediassa tai muualla.
Kuvaajan nimi – Tom Brunberg – tulee ehdottomasti mainita kuvan yhteydessä.

ONSE isotoniset urheilujuomat tulivat mukaan erään yhteisen tuttavamme suosituksesta. Soitto ONSE:lle ja hetken keskusteltuamme he olivat myös täysillä mukana.
Meillä piti olla myös todella hieno kylmäkaappi kisatoimiston edessä, mutta rahtifirma ryssi hommansa eikä saanut toimitettua kaappia ajoissa… varsin harmillista. Mutta tämä ei siis ollut sponsorin vika. Juomat tekivätkin hyvin kauppansa ja toivottavasti tästä tulisikin Leijasurffaajien oma lempijuoma.

SURFR APP jolla mittasimme kilpailun hypyt oli mahtava kumppani ja koko tämän ajan talvesta kesään Flo surfer:lta on ollut mukana, kun teimme kilpailun tulossivuja. Vielä kisapäivänä (sunnuntaina) he tekivät töitä vaikka pakkasivat jo samaan aikaan tavaroita Tarifalle suuntautuvaa BigAir World Cup-matkaa varten, jossa he ovat kumppanina tulosten mittaamisen puolella. Heidän kanssa oli kyllä ilo toimia ja kaikesta huomasi, että pojjaat tekevät tätä rakkaudesta lajiin. Flo:n haastattelu ja koko SURFR APP:n historia on muuten tulossa jossain myöhemmässä uutiskirjeessä.

SKIPPERI tarjosi meille turvaveneen kilpailun ajaksi ja tulemme jatkossa tekemään yhteistyötä heidän kanssansa. Heiltä piti tulla myös kuski veneelle, mutta viimehetken loukkaantumisen vuoksi hoidimme veneen kipparoinnin omilla voimilla. Täytyy sanoa, että veneen ”hankkiminen” ei kyllä tuota SKIPPERIN konseptia helpommaksi voi enää mennä.

SILVERSAND on leijasurffaus.fi:n luottokumppani Hangossa.
Erityiskiitos koko Silverin porukalle, että saatiin järjestää myös kilpailut heidän fasiliteeteissa. Nykyisen Silverin porukan palvelu on aina ystävällistä ja vaikka heilläkin oli eritäin kova kiire koko kevään ajan, järjestyi heiltä aina aikaa meille kun oli tarvetta keskustella tapahtumasta. Silversand muuten kehittyy koko ajan, joten paikka vain paranee vanhetessaan.

SPLL-kitejaosto sponsoroi kisaajille saunat perjantaille ja lauantaille. Harmi vaan, että porukkaa oli niin vähän silloin paikalla. Se ei kuitenkaan jutustelua haitannut, sillä istuimme kyllä saunassa kisaporukan kanssa koko rahan edestä.
Muistakaa että SPLL:n kautta saatte hankittua tapaturmavakuutuksen, joka kattaa myös leijasurffauksen. Kiitos vielä Mirkolle.

HANKO tuo suomen leijasurffauksen mekka. Hangon matkailutoimisto auttoi meitä muutamassa tapahtuman taustajärjestelyssä ja tarjosi myös heidän tiedotuskanaviaan käyttömme.

Miinuksia jaossa

YLE ja MTV3
infosimme myös maikkaria ja yleä tapahtumasta, mutta ikävä kyllä heillä ei tunnu vielä olevan tarpeeksi mielenkiintoa leijasurffausta kohtaan. Toivottavasti tilanne muuttuisi tulevaisuudessa.

POSTI
THE SURFR APP lähetti meille 20 vedenpitävää pussia puhelimia varten kilpailuun, mutta paketti on kadonnut matkalla tai on jossain suomen kaikkivaltiaan todistusaineiston hävityslaitoksen syövereissä eikä sitä sieltä varmaan ikinä löydykään. Tämä on sinänsä harmillista, koska SURFR on testannut kymmeniä erilaisia pusseja ja valinnut niistä parhaimman. Onneksi tuo pussi tulee myyntiin heidän verkkosivuiltaan varmaankin jo tässä lähiaikoina.

Tiedottaminen

Tämän kaiken seassa yritimme pitää teitä kaikkia ajan tasalla tiedottamalla eri kanavien kautta, mutta siitä huolimatta oli harrastajia, jotka eivät olleet kuulleet tapahtumasta, vaikka kuinka tiedotimme asioista. Tästä oppineena seuraavan Kite Life WKND tapahtuman tiedotus tulee olemaan vielä massiivisempaa ja keskitetympää.

Lisäksi oli verkkosivujen päivitykset, lukemattomat palaverit pikkutunneille normaalin työpäivän jälkeen ja varmasti jotain mitä on vielä unohtunutkin jo tässä matkan varrella. Laskimme Joonaksen kanssa nopeasti, että meiltä molemmilta meni ainakin 90 työtuntia kaikkeen tapahtuman valmisteluun, puheluihin, sähköposteihin, viesteihin, ajamisiin ja verkkosivujen päivityksiin. Eli ainakin 180 työtuntia. Kaikki se oli kuitenkin vaivan arvoista. Tämä kaikki tehtiin talkoohengellä rakkaudesta lajiin.

Seuraava tapahtuma

Moni jo pyyteli, että järjestäisimme syksyllä uuden tapahtuman, mutta kuten yltä voitte lukea ei tämän tasoisen tapahtuman järjestäminen ole ihan niin yksinkertaista. Niinpä Kite Life WKND on kerran vuodessa aina kauden alkupuolella.

Katsotaan jos aikaa jäisi järjestää jotain pienempimuotoista tapahtumaa tässä välissä. Onneksi meitä on suomessa nyt ainakin kaksi eri toimijaa, jotka järjestävät tapahtumia alan harrastajille, niin saamme ehkä lajille enemmän sen ansaitsemaa näkyvyyttä.

Kisaviikko

Maanantai – Keskiviikko

Kisaviikonlopun tohinat aloittettiin jo maanantaina kyseisellä viikolla, kun aloimme kasata kaikkea tapahtumassa tarvittavaa kasaan. Tiistai ja keskiviikko meni samalla kaavalla. Työpäivän jälkeen setvimme tavaroita yms yms. joita sitten pakattiin torstaina autoihin.

Torstai

Jusa lähti hakemaan kisatoimistona toimineen asuntoauton Best Caravanin toimipisteeltä Hyvinkäältä. Sieltä sitten Vantaalle hakemaan Onsen sponssaamat isotoniset juomat matkaan, tästä keula kääntyi sitten Leijasurffaus.fi:n salaiseen päämajaan, hakemaan tulosnäyttö ja sen jalka + paljon muuta tavaraa. Ette muuten usko kuinka painava tuo näytön jalusta oli… huh huh. Sen asettelu autoon rikkomatta muita tavaroita olikin temppu. Sitten auton keula suunnattiin Nummelaan hakemaan Kite Life WKND paidat painosta.

Kun kaikki oli vihdoin pakattu, alkoi matka kohti Hankoa. Perille päästiin illansuussa noin klo 19 aikoihin.
Keliolosuhteiden viimeiset tsekkaukset ja kilpailutoimikuntamme päätti siirtää itse H-hetken sunnuntaille.
Näin jälkeenpäin ajateltuna se olikin nappi-valinta vaikka näin raskaat päätökset eivät aina olekaan niin helppoja.

Siitä vähän iltapalaa, tavaroiden järjestelyä ja hampaiden pesulle. ZZZZZZzzzzz…

Perjantai

Aikataulun mukaisesti perjantaina olikin sitten vuorossa vapaata harrastamista. Keli oli leppoisa ison leijan/foilin keli. Tuulen alkaessa hiipumaan hipsimme valmistelemaan kisatoimistoa. Siihen olikin hyvin aikaa ennen aikataulutettua saunavuoroa muutaman, jo perjantaina itsensä perille löytäneen Kite Life WKND osanottajan kanssa. Saunan jälkeen vielä hetki häröilyä Silversandin kahvilan puolella. Eli perjantai oli täysi 5-tähden kitepäivä.

Lauantai

Lauantai valkeni odotetusti harmaana ja vesisateisena. Tämä olikin hyvä hetki tehdä viimehetken päivityksiä ja soitella uutta venekuskia, koska edellinen ei olisi enää sunnuntaina käytettävissämme.

Loppupäivä meni Nooran haastattelussa ja osa viikonlopun osanottajista suuntasikin harrastamaan 4TT:n rantaan, jossa Noora näytti muille millainen vauhtihirmu hän oikeasti vesillä on. Harmi, että emme itse ehtineet mukaan.

Sunnuntai – kisapäivä

Kisapäivä valkeni aurinkoisena ja tuulikin oli jo hyvässä nousussa. Jusa lähti hakemaan Skipperin sponsoroimaa venettä Hangon satamasta ja Joonas jäi kisatoimistolle aloittamaan päivä kipparikokouksella.

Kipparikokous olikin nopeasti ohi, eikä kellään ollut kysymyksiä kilpailuun liittyen. Eli hyvin vedetty. Tällä välin Jusa jo katseli sopivaa rantautumispaikkaa Silverin rannan edustalla, ja sellaisen löydyttyä saatiin vene turvallisesti ankkuriin. Kiitos osallistujille avusta.

Itse kilpailu starttasi JAM-tyyppisenä tapahtumana, eli sellaisena jossa kilpailija saa vapaasti tehdä suorituksensa omalla ajallaan annetun aikaikkunan puitteissa. Osa lähtikin heti vesille ja osa jäi vielä odottamaan tuulen nousemista.

Varsinkin ratakilpailun osalta oikean tuulen väijyminen kannatti, sillä aikaerot olivat huomattavat.

Rannalla oli myös lajin ulkopuolisia tullut ihailemaan hyppyjä, värikkäitä leijoja sekä leijasurffaajien ”rohkeutta hyppiä niin korkealle”.

Kisatoimiston edessä ollutta reaaliaikaista tulostaulua käytiin pitkin päivää ihastelemassa ja tarkastelemassa sekä kilpailijoiden, että lajia tuntemattomien puolesta. Ilman tulostaulua olisi palkinnot menneetkin jakoon hieman toisin. Eli taktiikka puree tässäkin lajissa.

Itse kilpailuaika päättyi klo  17:30 ja tämän jälkeen kilpailijat toimittivat tuloksensa sekä Surfr- että Sport Tracker sovelluksista kisatoimistolle.

Klo 18 jälkeen olivatkin tulokset sitten kasassa ja saatu pisteet laskettua, näin päästiin aloittamaan palkintojenjako klo 18:30.

Tässä kilpailun eri kategorioiden 3 parasta

Hypyt

Sija

Nimi

Pisin hyppy

1

Juuso Valtonen

63 metriä

2

Ville Viitanen

61 metriä

3

Jericho Alarcon

50 metriä

Sija

Nimi

Pisin hangtime

1

Juuso Valtonen

11,05 sekuntia

2

Ville Viitanen

9,59 sekuntia

3

Jerico Alarcon

7,57 sekuntia

Sija

Rata

1

Joonatan Hämäläinen – Suunto 9 – kello

2

Juuso Valtonen – Rip Curl Robe

3

Ville Viitanen – Asenne aurinkolasit + CF t-paita

 

Sija

Overall

1

Juuso Valtonen – Best Caravan matkailuauto viikoksi käyttöön

2

Joonatan Hämäläinen – Suunto 9 – kello

3

Ville Viitanen – Rip Curl Robe

Sija

Nimi

3 korkeimman hypyn k.a.

1

Joonatan Hämäläinen – Crazy Fly Raptor lauta

8,94 m

2

Ville Viitanen – Crazy Fly travelbag

8,53 m

3

Juuso Valtonen – Asenne aurinkolasit ja CF-huppari

8,17 m

Tässä vielä kaikki tulokset

Osallistuja

Overall pisteet

Hyppy 1

Hyppy 2

Hyppy 3

Airtime

Dist

Rata

Hyppy avg.

Ville Viitanen

33

9,06

8,27

8,26

9,59

61

17,44

8,53

Kaisa Karjalainen

       

Juuso Valtonen

36

8,57

8,28

7,65

11,05

63

17,12

8,17

Atte Karimaa

8

3,87

3,82

3,52

4,43

28

28,05

3,74

Jani Havunen

       

Lauri Vainio

       

Janne Kotikangas

6

8,43

7,84

7,6

5,49

37

 

7,96

Tommi Martikainen

7

6,14

5,97

5,85

5

38

40,27

5,99

Joni Sarola

 

5,77

5,71

5,61

5,01

30

 

5,70

Olli Nieminen

14

7,08

7,07

6,87

5,66

44

21,56

7,01

Joonatan Hämäläinen

34

9,07

8,97

8,77

6,97

48

16,13

8,94

Janne Johansson

       

Kisojen paras nainen

Kisojen paras nainen oli Kaisa Karjalainen. Valitettavasti Kaisa joutui lähtemään kesken kilpailun pois eikä päässyt palkintojen jakoon. Leijasurffaus.fi haluaa kuitenkin palkita myös Kaisan suorituksen Crazy Fly – lippiksellä sekä erittäin harvinaisella 2022 Kite Life WKND t-paidalla.

Kite Life WKND instagram kuvakilpailun voittaja

Kuvia olisi voinut tulla enemmänkin. Ideana oli tägätä itse kuvaan @kitelifewknd 
Kuvan tuli liittyä Kite Life WKND tapahtumaan ja sen tuli ilmentää fiilistä kisaviikonlopusta.

Armoitettu raatimme päätyi valinnassaan @ritadekite kuvaan.

Perustelut: Rita lähetti  ylivoimaisesti eniten kuvia ja kaikista ilmeni tuo  Rakkaudesta lajiin -fiilis.

Palkinnoksi Ritalle lähtee legendaarinen 2022 Kite Life WKND t-paita.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut ja Kite Life WKND palaa isompana ja komeampana jälleen ensivuonna.

 

Olkaa hyvät.

Joonas & Jusa

Kite Life WKND by: Leijasurffaus.fi

KOMMENTOI JUTTUA

2 vastausta

  1. Kiitos hienosta tapahtumasta, satuin olemaan leirintäalueella viikonloppuna ja oli kiva päästä näkemään leija surffausta. Vähän aloin itsekin miettimään josko vielä näin vanhana (61v.) opettelisin itsekin. Ikävä kuulla, ettei media tullut paikalle näin hienoon tapahtumaan. Tästä olisi varmasti saanut mahtavan jutun mihin tahansa lehteen, televisiosta puhumattakaan.

    1. Kiitos Thoma mukavasta palautteesta, taidettiinkin jutella paikan päällä rannalla ja kisatoimistolla, jos oikein muistan. Ei muuta kuin kurssille vaan… ikä ei ole kuin numeroita 😜 Mitä tuohon mediaan tulee, niin koitetaan ensi vuonna uudelleen saada heitä liikkeelle, tovottavasti paremmalla onnella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

UUTTA
Lähde mukaan eeppiselle kitereissulle huhtikuussa -24!
Kitesurfing Finland - telegram ryhmä. Koko Suomen yhteinen leijasurffareiden chattiryhmä.
LISÄÄ LUETTAVAA

Koukussa tuuleen

Tilaamalla uutiskirjeemme olet aina etujoukoissa kun tiedotamme uutuksistamme, vaihdokeistamme sekä muista mielenkiintoisista lajiin liittyvistä asioista ja tulevista tarjouksista uutiskirjeen tilaajille…