Kesäajan lounaistuulen ”the spotti”

Vaikka rannan nimi viittaa Neljän Tuulen tupaan, se ei suinkaan sijaitse Neljän Tuulen tuvalla. 4TT, kuten rantaa toisella nimellä kutsutaan harrastajien keskuudessa, löytyy seuraavasta lahdenpohjukasta itään päin. Parhaiten löydät paikalle, kun ajat Mannerheimintien ja Rajatien päähän, eli kohtaan jossa kadun nimi vaihtuu. Parkkitilaa on rajallisesti, ehkä noin kymmenelle autolle, mutta n. 100 m lännempänä sitä löytyy lisää pienen rantaan johtavan tien varresta.

Poks ja phiuuuu…

Aloittelijalle Neljän Tuulen tuvan ranta voi olla haastava riippuen varsinkin veden korkeudesta, jolloin leijan nostoalue saattaa olla aika kapea. Myös nostoalueen takana olevat villiruusupuskat aiheuttavat oman jännityksensä, erityisesti leijaa laskettaessa ja joskus harvoin rannalla kuullaankin POKS – PHIUUUU, kun laskuetäisyys on arvioitu väärin.

Kuitenkin leija oikein nostettuna päästään heti veteen turvallisesti lennättämään leijaa. Aloittelijan pitää olla myös tarkkana vedenalaisten kivien suhteen varsinkin rannan itäpään puolella.

Osaavalle ranta tarjoaa tuttua Hanko-surffia parhaimmillaan, eli suhteellisen tasaista vettä luotojen välissä ja edustalla. Lisäksi spotilta pääsee kohtuullisen helposti myös aaltopaikkoihin ja fläteille, joita Hangon edusta tarjoaa runsain mitoin.

Rohkelikko lähtee Råuddenin länsipuolelta  

Uskalikot nostavat leijan heti Råuddenin länsipuolella, parkkipaikan edessä ja lähtevät siitä vesille. Tarkin ja helpoin lähtöpaikka löytyy kuitenkin Råuddenin ja Stenuddenin väliseltä lahdelta rannan puolivälistä.

Huomiothan myös, että Råuddenin paikkeilla on asuntoja heti rannan välittömässä läheisyydessä. Älä jää tähän pumppaamaan leijaa, vaan pumppaa vasta lahden keskivaiheilla.

Idän puoleisilla tuulilla ranta tarjoaa myös loistavan lähtöpaikan downwindereille, esim. 4TT – Tullari.
Lounaistuulilla rannalla on myös leijaoppilaita, joten muistattehan varoa heitä.

Ja sanomattakin on selvää, että omat roskat kerätään pois rannalta. Leijasurffari ei ole roskaaja.

Katso tästä spotin tuulitilanne.

KOMMENTOI JUTTUA
UUTTA
Kitesurfing Finland - telegram ryhmä. Koko Suomen yhteinen leijasurffareiden chattiryhmä.
LISÄÄ LUETTAVAA
Suuri Suomalainen Kietkysely - Osa 1 Onnettomuudet Tietoa lajista
SUURI SUOMALAINEN KITEKYSELY – OSA 1 ONNETTOMUUDET

Yleistäen leijasurffausta voidaan pitää suhteellisen turvallisena lajina, vaikka laji kuuluukin vakuutusyhtiöiden kategoriassa extreme-lajeihin. Tuhatta harrastustuntia kohden

Lue lisää →
Team riders leijasurffaus-fi Tietoa lajista
KiteLife WKND 2023

Nyt jo kaksivuotiaaksi ehtinyt KiteLife WKND -tapahtuma sai jälleen kuhinaa aikaiseksi lajin harrastajien keskuudessa. Meille järjestejille oli ilo nähdä uusia kasvoja kilpailussa, ja saimme myös uuden “Suomen parhaan leijasurffarin”.

Lue lisää →
Märkäpuvun hoito Tietoa lajista
Märkäpuvun hoito

Leijasurffaajana tiedät, että märkäpuku on elinehto täällä kylmässä pohjolassa. Se suojaa hyytävän kylmältä vedeltä ja antaa nauttia sessiosta vaikka keskitalvella (kunhan puku on vain tarpeeksi paksu). Mutta, jos et huolehdi siitä kunnolla se heikkenee nopeasti.

Lue lisää →

Koukussa tuuleen

Tilaamalla uutiskirjeemme olet aina etujoukoissa kun tiedotamme uutuksistamme, vaihdokeistamme sekä muista mielenkiintoisista lajiin liittyvistä asioista ja tulevista tarjouksista uutiskirjeen tilaajille…

Avaa chatti
1
Tarvitsetko apua? Laita viesti.
Moikka,

Koukussa tuuleen, vai vasta aloittelemassa harrastusta? Autan mielelläni kaikessa lajiin liittyvässä.